TÄSSÄ ESIMERKKI OMAKOHTAISESTA KORPIKANSAN KERTOMUKSESTA!
Pyysimme "KERTOMUS SUOMENHEVOSESTA" -päivämme 18.9.12 emäntää Anneli Kuusista kertomaan, millainen oli hänen lapsuutensa Hiekkaniemen talossa Patajärven rantatönnäällä 60-luvulla.
Pyysimme "KERTOMUS SUOMENHEVOSESTA" -päivämme 18.9.12 emäntää Anneli Kuusista kertomaan, millainen oli hänen lapsuutensa Hiekkaniemen talossa Patajärven rantatönnäällä 60-luvulla.
Anneli meni Tikkalan kouluun 1969. Sulan aikaan hän yleensä souti kouluun, sillä tietä ei vielä ollut. Talvella hän hiihti. Patajärven pohjoisrannalle tuli sähkö, tie ym. poikkeuksellisen myöhään. Se ei kuitenkaan paljon Annelia haitannut, kuten tarinasta ilmenee! (-J.L 11.9.12)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Anneli Kuusinen:
Lapsuuteni Hiekkaniemessä Tikkalan kylässä Korpilahdella
Synnyin 1960-luvun alussa maalaistalon tytöksi Patajärven
pohjoisrannalle. Minulla oli ennestään yksi sisko, joka oli yli 10 vuotta minua
vanhempi. Syntymäni ajoittui pimeään vuodenaikaan, jolloin jäät olivat vasta
vahvistumassa. Kotini sijaitsi paikassa, johon ei ollut tietä eikä sähköä, ei
myöskään vesijohtoa eikä puhelinta. Minut työnnettiin kopassa vilttiin
käärittynä potkurilla heikkoja jäitä pitkin kotiin kun tulin sairaalasta.
Asuimme silloin yli 100 vuotta aiemmin rakennetussa talossa
ja siinä oli kaksi kamaria, joissa tarkeni talvella jotenkuten. Tuvassa vesi
jäätyi sankoon kovilla pakkasilla, vaikka siinä oli iso leivinuuni. Ensimmäisen
talven vietin kapaloituna kopassa ja häkkisängyssä. Kesällä aloin opetella
kävelyä ja konttausta uuden talon rakennustyömaalla, josta tuli meille koti.
Uuteen taloonkaan ei heti tullut mitään mukavuuksia, mutta
likaviemäri oli ja kaasuvalot. Ruokaa keitettiin joko puuhellalla tai
kaasuhellalla. Saunassa käytiin rannassa vanhassa savusaunassa, johon oli
laitettu kertalämmitteinen kiuas. Vesi otettiin järvestä niin kesällä kuin
talvellakin ja pyykit pestiin siellä puisella pyykkikoneella, jota kierrettiin
kammesta. Pyykit huuhdottiin järvessä. Kerran saunan pärekatto syttyi tulee
kesällä kun oli kuiva aika. Onneksi saatiin sammutettua sangoilla vettä katolla
heittämällä, koska palokuntahan ei olisi päässyt meille kun ei ollut autotietä.
Hevosella ja traktorilla meille pääsi kesällä huonoa tietä pitkin jyrkän
Piilolan mäen yli ja talvella jäätietä Tikkalaan. Lähin puhelin oli kilometrin
päässä ja siellä käytiin soittamassa, jos tarvittiin esimerkiksi eläinlääkäriä.
Oma puhelin tuli meille kun menin kouluun.
Perheeni eli karjataloudesta ja metsätaloudesta. Meillä oli
enimmillään viisi lehmää, joita äitini lypsi käsin. Maito jäähdytettiin
kaivossa tonkassa, joka pudotettiin sinne köydellä. Meijeriin maito vietiin
maitoautolla, joka keräsi tonkat kyytiin ja toi tyhjät tilalle. Niissä luki
punaisella maalilla kirjoitettuna omistajan nimi. Isäni vei maidon maitoautolle
Laukkalaan kesällä kottikärryillä ja moottoriveneellä, talvella hevosreellä.
Matkaa oli melkein kilometri. Tonkat painoivat kymmeniä kiloja yhteensä täynnä
maitoa ollessaan. Samalla reissulla käytiin ostamassa ruokatarpeita Mehtosen
kaupalla, jossa oli alkuun kauppiaana Onni, myöhemmin Matti Mehtonen ja se
sijaitsi alkuun eri paikassa ja kuin nykyinen kauppa.
Ravinto karjalle saatiin omista pelloista, joita oli
viitisen hehtaaria. Olin mukana seivästämässä ja ajamassa talliin heinää jo
alle kouluikäisenä. Ongelmana oli vain etten ylettynyt talikolla seipään
yläpäähän ja siksi heinät menivät ohi ja tippuivat maahan takaisin. Tappien
laitossa olin nopea ja autoin muita. Sama tilanne oli kaura- ja ohrapellolla.
Niitä viljeltiin myös karjan rehuksi. Vilja tuleennuttuaan niitettiin alkuun
hevosniittokoneella tai viikatteella ja myöhemmin traktorikäyttöisellä
niittokoneella ja seivästettiin. Kuivuneet oljet ajettiin puimalaan, jossa ne
puitiin puimakoneella. Alkuun sitä pyöritettiin maamoottorilla, sen jälkeen
traktorilla, joista ensimmäinen oli Valmet 20. Sen tehot ja vauhti eivät päätä
huimanneet, mutta totteli käskyjä paremmin kuin pahansisuinen hevonen. Puimalla
saadut jyvät jauhettiin kotitarvemyllyllä karheaksi jauhoksi, jota annettiin vedellä suurustettuna hevoselle ja
lehmille ruuaksi heinien lisäksi.
Aivan pienenä olin navetassa mukana pahnakopassa kun isä ja
äiti tekivät navettatöitä aamulla. Menin usein illallakin navettaan mukaan
leikkimään pienten vasikoiden kanssa, joille syötin heinää ja annoin vettä
juotavaksi. Joskus pienet vasikat imivät sormeani ja niiden kieli tuntui
karhealta. Kesällä saatoin lehmiä laitumelle lypsyn jälkeen aamuisin ja illalla
olin hakemassa niitä takaisin navettaan ennen lypsyä. Navetassa oli lehmien lisäksi lihamullikoita
ja kissoja. Joskus meillä oli myös kesäkanoja.
Tikkalan koulun 2. luokka 1970. Minä olen toinen vasemmalta
alarivissä.Opettajamme olivat Tuulikki ja Eero Huntus.
alarivissä.Opettajamme olivat Tuulikki ja Eero Huntus.
Radiosta kuuntelimme Viisastenkerhoa
Meillä ei ollut televisiota pienenä ollessani ollenkaan,
koska ei ollut sähköä. Illat kuluivat radiota kuunnelleen, tosin sieltä ei
tuntunut tulevan muita kuin uutisia, säätiedotuksia ja iltahartaus. Viisasten
kerhoa myös kuunneltiin ja lauantai-iltana Lauantain toivotut levyt. Äiti kutoi talvi-iltoina sukkia ja lapasia ja
minä virkkasin patalappuja ja myöhemmin jopa parisängyn peiton
kalastajalangasta.
Vanhemmat menivät aikaisin nukkumaan kun aamulla oli herätys
navettaan viimeistään kuudelta että maidot ehti jäähdyttää ja viedä sitten
maitoautolle yhdeksään mennessä. Iltaisin käytiin kylässä naapureissa, joita
oli yksi vajaan puolen kilometrin
päässä, kaksi kilometrin päässä. Lähin tyttökaveri asui koulun luona lähes 3
kilometrin päässä, joten iltaisin en kavereita tavannut enää koulun jälkeen.
Joskus menin yöksi kavereiden luokse varsinkin syksyisin ja keväisin kun
kuljimme pyörällä kouluun. Isoisäni isä Oskari Hiekkaniemi oli ollut
perustamassa Tikkalan koulua ja isoisäni Kalle oli koulun ensimmäisiä oppilaita 1900-luvun alussa. Myös
äitini Hilja kävi saman kansakoulun 1930-luvulla ennen sotaa.
Niin, maantie tuli sinä syksynä valmiiksi kun lähdin
kouluun, 1969. Se oli juhlallista kun
maitoauto alkoi kulkea vierestä ja posti ja kauppa-auto toivat tavarat ihan
kotiin saakka. Elämä alkoi helpottaa ja kaverit pääsivät tulemaan luokseni
käymään paremmin. Autoa vanhemmillani ei ollut koskaan. Tien valmistuttua
käytiin kylässä traktorilla tai potkurilla. Linja-autolla pääsi kirkonkylään ja
kaupunkiin kerran päivässä.
Lähinaapureiden lapset olivat ainoat seuralaiseni alle
kouluikäisenä. Heistä vain yksi oli oman ikäiseni, nykyinen koulutaksikuski
Jari Riikonen. Hänen kanssaan leikittiin autoilla ja traktoreilla ja kesäisin
uitiin meidän rannassa, jossa oli hyvä hiekkapohja. Siihen saakka käytettiin
uimarengasta kun opittiin uimaan. Paikalla ei ollut koskaan ketään aikuista
vahtimassa meitä. Isommat lapset pitivät lukua yllä että päitä oli aina sama
määrä pinnalla.
Metsämansikoita kasvoi valtavat määrät naapurin saunan
takana ja niitä kerättiin punaisiin peltimukeihin ja kotona mukiin kaadettiin
maitoa ja sokeria se oli herkullista mansikkamaitoa sitten. Joskus kerättiin
myös mustikoita ja syötiin niitä samalla tavalla tai talkkunoiden kanssa.
Talkkunavelli maitoon tehtynä oli jokapäiväistä kesäruokaa meillä. Sitä syötiin
serkku-Ollin kanssa kilpaa. Hän vietti lapsuutensa kesät meidän rannalla
naapurimökillä ja me oltiin aina yhdessä. Sain häneltä vanhoja vaatteita ja
niissä kuljin kansakouluajastakin suurimman osan. Kerran tai kaksi vuodessa
käytiin kaupungissa taksilla tai linja-autolla ostamassa uusia vaatteita kevät-
tai joulujuhlaan.
Mummo piti esikoulua minulle ennen kouluun menoa. Olin
innokas lukemaan, laskemaan ja tekemään käsitöitä. Osasin lukea suoraan ja
kirjoittaa ja laskea peruslaskut jo kouluun mennessäni. Liikunta ja musiikki ja
piirtäminen eivät olleet yhtä vahvoja lajeja enkä niissä pärjännyt
myöhemminkään. Uskontoa mummo opetti isosta perheraamatusta tarinoita lukemalla
ja virsiä ja muita hengellisiä lauluja laulamalla. Mummo oli hyvä laulamaan,
mutta minä en kuutosta enempää laulusta saanut koskaan. Se jäi harmittamaan.
Mummon tekemä lihakastike oli maailman parasta ja silloin söin mummolassa ruuan
kun sitä oli tarjolla. Talvella hiihtelin itse tehtyjä latuja pitkin kuutamossa
alkuun siskoni pellinpalasella paikatuilla puusuksilla, toisella luokalla sain
joululahjaksi omat puusukset, joilla hiihtelinkin sitten aikuiseksi asti.
Voitin jopa kerran hopeaa piirikunnallisissa kisoissa.
Heinää tekemässä 70-luvun puolivälissä.
Aika ei käynyt pitkäksi, vaikka virikkeitä ei paljoa ollutkaan. Koulussa näki kavereita ja koulun kirjastosta ja Terveystalolla olleesta kyläkirjastosta lainasin kirjoja, joita luin useamman viikossa, välillä koulun oppitunneillakin kun olin sen verran nopeampi tekemään tehtäviä että jäi aikaa muuhunkin mm. hölmöläissatujen lukemiseen. Neljännen luokan jälkeen pyrin ja pääsin oppikouluun. Siihen loppui maalaistyttönä olo. Piti alkaa näyttää isolta ja muutinkin sitten jo yläasteella ollessa kirkonkylälle asumaan serkkuni kanssa. Mummo kuoli kun olin lukiossa ensimmäisellä, pappa kun olin jo lähtenyt Kuopioon opiskelemaan.
Vanhemmat jatkoivat tilan pitoa eläkkeelle jäämiseensä
saakka 80-luvun lopulle. Kävin kesälomilla auttamassa heitä heinätöissä ja puinnissa
mahdollisuuksien mukaan. Tykkäsin ja tykkään vieläkin ruumiillisen työn
tekemisestä liikuntamuotona. Myös marjastus ja sienestys olivat mukavia puuhia,
joista sai ruokaa sitten talveksikin.
Sähköt meille tuli kun olin lukiossa.
Kävin siis melkein ylioppilaaksi kaasuvaloilla enkä koskaan ole oppinut
tykkäämään television katselusta vaikka telkkari tulikin sitten saman tien kun
sähkötkin. Lapsuudesta jäi paljon mukavia muistoja ja kansakoulun
koulukavereiden kanssa on pidetty viime vuosinakin edelleen luokkakokouksia.
Meitähän oli viisi meidän luokalla: Majalan Jyrki, Rantamäen Sirpa, Järvisen
Ulla, Rimmin Tiina ja minä. Tänä vuonna (2012) täytetään kaikki 50 vuotta. Ei ikinä uskoisi!
Anneli Kuusinen 11.9.2012
Hiekkaniemen pelloilta, albumistamme:
Antero ja Laina Hiekkaniemi rukiinleikkuussa
40-luvun alkupuolella, sota-aikaan. Antero on
ilmeisesti lomilla rintamalta.
Kahvihetki rukiinleikkuussa. Leikkuun alku oli juhlahetki,
johon otettiin kamerakin mukaan.
Turnipsia nostamassa 40-luvun lopussa Hanna ja Hilja Hiekkaniemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti