Kirjoita Korpikansan Kertomusta !


Pännämiehet pärjää- ainakin metsäyhtiön hommissa. Tatu Lampinen, vas, ja Olavi Myllymäki tekevät tilejä Muuramenjoella joskus sotien jälkeen. - Jorma Mylymäki om.

KIRJOITUSOHJEITA TÄLLÄ SIVULLA SEURAAVASTI:

1) Omien muistojen ja kokemusten käyttö:
2) Miten kirjoittaa ihmisestä?
3) Oman työhistorian tarkastelua aikajanalla ym:

______________________________________________________________________________


Omien arkisten muistojen, muistikuvien ja tietojen aktivoiminen ja käyttö kirjoittamisessa.    (1.12.12 Luoma)

Ohjeet on alun perin tehty harrastajakirjoittajille. Muokkaamisen jälkeenkin ne voivat tuntua vähän ”kirjallisilta”. Lukaise ja ota matkaasi se, mikä voisi hyödyttää sinua, unohda muu.

1.      Muistat paljon enemmän kuin arvaatkaan. Ongelmana on saada nämä tiedostot käyttöön. Ihminen ei kai periaatteessa unohda mitään: kaikki on jossain jotenkin tallennettuna.

2.      Tärkein tapa saada yhteys omiin muistilokeroihin ja alitajuntaan, on työskentely: kirjoittaminen. lukeminen, keskustelu – mutta ennen kaikkea kirjoittaminen. Kun ryhdyt työhön, luot yhteyden muistoihisi, tietoihisi ja alitajuntaasi, joka aktivoituu. Alitajunta on kirjoittajan (kuten kaiken luovan työn) tärkein työkaveri: nukkuessammekin se painaa pitkää päivää!

3.      Tässä tulee nyt tärkein opetus: Olet ”kotisokeuden” vanki, muista tämä aina (”hemmablind” sanovat ruottalaiset). Et siis huomaa sen arvoa, mikä on lähellä ja jokapäiväistä – suorastaan tylsän itsestään selvää! Samahan koskee valokuvausta: sitä ei kuvata, mikä on jokapäiväistä, vaikka myöhemmin nämä kuvat (mm. kuvat työnteosta tai hyvin arkisista perhetilanteista) muuttuvatkin yllättäen kaikkein arvokkaimmiksi. Kaikkialla maailmassa ulkomaalaiset/muualta tulleet ovat matkailuyrittäjinä olleet ensimmäisenä paikallisen elämäntavan esittelijöitä ja hyödyntäjiä: he näkevät sen arvon, eivät paikalliset itse. Samasta syystä oman kylän pojan/tytön merkkiteosta ei noteerata ennen kuin oikein pääkaupunkilaislehti (!) on siitä kirjoittanut.

4.      Pidät siis asioita kiinnostamattomina, koska ne ovat liian tuttuja itsellesi. Kuitenkaan ne eivät ole sitä muille, joille kirjoitamme (tai teemme esimerkiksi työnäytöstä). Itsekin kiinnostumme ”itsestään selvästä”, kun muutamme sitä kirjoitukseksi, jolloin se tulee näkyväksi ja tarkasteltavaksemme. Silloin saatamme myös huomata asioissa uusia puolia ja yhteyksiä. Ihminen joka kirjoittaa arjestaan, tulee siitä tietoisemmaksi ja arki muuttuu hänelle merkityksellisemmäksi.

5.      Arkisten aiheiden vähättely voi kertoa myös liian vahvasta itsekritiikistä, joka estää tarttumasta työhön tai antautumasta sille täysillä. Ei esimerkiksi uskalleta kirjoittaa itselle tärkeistä huomioista, koska ne voidaan kokea naiveiksi tai sitten mietitään liikaa omaa asemaa ja kompetenssia: ollaanko riittäviä ”asiantuntijoita”, onko itsellä ”oikeus” kirjoittaa tästä asiasta. Vähättelyn takana voi olla myös häpeän tunteita, jolloin itsensä ilmaisu on vaikeaa: vaatimukset nousevat kohtuuttomiksi ja johtavat täydellisyyden tavoitteluun. Se tukahduttaa yleensä ennen pitkää työn teon. Häpeän tunteet kulkevat usein itseilmaisun seuralaisena, valitettavasti! Haemme luovassa työssä yhteyttä toisiin ihmisiin ja hyväksyntää, jolloin ”vaarannamme” itsemme ”hylkäämiselle”, sille, että emme saakaan hyväksyntää tai ihailua. Häpeän valtaa voi rajoittaa yrittämällä suhtautua itseensä sallivassa hengessä ja huumorilla sekä miettimällä sitä, että jokainen ihminen on aina tuomittu rajallisuuteen, aina löytyy suurempi asiantuntija tai parempi kirjoittaja, jos sitä haluamme murehtia. Unohda ”mitä naapurikki sanoo” – pohdinnat, työnnä sosiaalinen sovinnaisuus hiukan kauemmaksi itsestäsi!

6.    Jos pelkäät tekeväsi kielioppivirheen, olet saanut väärää oppia koulussa. Kirjoittaminen ei ole operaatio, jossa yritetään välttää virheen tekemistä, vaan itsensä ilmaisua. Jos epäilet, että tekstisi kaipaisi pilkkujen ja pisteiden tarkempaa sijoittelua, käy jonkun tutun kanssa tekstisi läpi. Pilkkujen sijaan hyödyllisempää on pohtia vähän aikaa tekstisi selkeyttä: mieti mikä on juttusi pääasiasi ja katso, että pääset suhteellisen nopeasti sen kimppuun. Etene kirjoituksessa yksi asia kerrallaan.

6.      Tee päätös kirjoittamisesta: alitajuntasi ryhtyy työhön, kun se tietää, että olet tosissasi. Alitajunta ja muisti ovat tärkeimmät työkalumme!

7.      Pilko työ osatehtäviksi, jotka voivat olla hyvinkin pieniä. Niitä ei tarvitse kirjoittaa siinä järjestyksessä, johon olet ajatellut lopullisen kirjoituksen laittaa, vaan voit aloittaa esimerkiksi helpoimmasta, mielenkiintoisemmasta, hauskimmasta asiasta. Tee näin erityisesti siinä tapauksessa, että koet yhtenäisen kirjoituksen laatimisen kerralla vaikeaksi ja se johtaa työn siirtämiseen ja sen pysähtyilemiseen.

8.      Tärkeintä on saada jutut jotenkin paperille eli ns. ensimmäinen kierros tehdyksi, sitten voit ryhtyä muokkaamaan, täydentämään ja raakkaamaan turhaa pois. ”Sanat on ensin saatava paperille, sitten vasta alkaa työ”.

9.      Osatehtäviä voi lähestyä lappuleikillä: laita paperilapuille asiat, ihmiset, ilmiöt, huomiot jne, joista haluat kirjoittaa ja ryhdy sitten lappu kerrallaan kirjoittamaan asioista. Muista, että laitat vain yhden asian yhdelle lapulle.

10.  Näillä pilkkomisohjeilla (7,8,9) pyritään siihen, että työ edistyy aina jostakin kohdasta ja kirjoittaja pääsee aineistonsa maailmaan ”sisään”. Jos yrittää heti valmista, loogista kirjoitusta, voi työ hirttää kiinni. Kun jutut on jollakin tavalla suollettu, esim. lappujen avulla paperille, se auttaa suuresti pääparkaamme: sen ei tarvitse enää varata kapasiteettia aineistosta kiinni pitämiseen, kun asiat on ”pelastettu” paperille, vaan nyt se pääsee rakentamaan itse tarinaa.

11.  Ole herkkä jutun kätketylle, punaiselle langalle. Ehkä tarina alun alkaenkin on kiinnostanut sinua jonkun erityisen syyn, teeman, vuoksi. Teema on tarinaan sisältyvä yleisempi oivallus, opetus, moraalinen johtopäätös jne. – siis ihmisen toimintaan liittyvä yleinen piirre, joka tulee tarinassa näkyväksi. Kirjaa ylös tämä itseäsi askarruttava yleisempi teema ja katso, että käsittelet sen kirjoituksessasi, otat siihen kirjoittajana jonkinlaisen kannan.

12.  Pidä muistikirjaa mukanasi ja kirjaa ideat ja muistot ylös, käy jututtamassa asioihin liittyviä ihmisiä, mene lehden arkistoon tai kirjastoon ja lue sen ajan lehtiä, katsele valokuvia, soita tutuille. Siis: hämmennä juttupuuroasi, siitä se sakeutuu ja kypsyy!

13.  Kirjoittaminen on hyvin mielenkiintoinen alitajuinen työprosessi, johon kuuluvat vastukset (juttu ei etene) ja se, että itse työ avaa ovia piilossa oleviin arkistoihin. Kirjoitusta ei kannata kiirehtiä valmiiksi, jos tuntuu, että työ ei suju. Jätä muhimaan: kirjoitukseen voidaan aina palata ja täydentää ja muuttaa sitä. Toisaalta pieni pakkotyö alussa on yleensä vain hyväksi, siitä se ura urkenee ja jatkuva työskentely on luovuuden ehtymättömin lähde.

14.  Työ tekijäänsä opettaa ja innostaa. Kirjoittamista kuten muutakaan työtä ei voi loputtomiin suunnitella eli hallita etukäteen. On vain tartuttava jostakin nurkasta kiinni ja ruvettava töihin ja oltava matkan varrella valmiita muuttamaan niin suuntaa kuin työmenetelmiä.


Jaakko Luoma    
040 - 752 9688
luoma.jaakko@gmail.com

----------------------------------------------------------------------------------------------

” JOKAINEN IHMINEN ON LAULUN ARVOINEN! ”

- mutta miten kirjoittaa hänestä ja hänen tarinansa avulla kertoa jotain oleellista Korpikansan Kertomuksesta?

Korpikansan Tarinailtoja pidetään kerran kuussa, seuraava on tiistaina 8.1.13 Anneli Kuusisen luona Korpilahden Tikkalassa, osoite: Patajärventie 380..

Tässä vähän jatketta 20.11.12 tarinailtaamme (Harjula), jossa aloitimme teeman ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Myöhemmin kirjoitamme mm. työstä, kotipaikasta, omista pelloista jne.

Muutamia huomioita ihmisestä kirjoittamisesta:

1. Ihminen on ihmisestä kiinnostunut:
Ihminen ei ole vain ihmiselle susi, vaan kovasti tästä toisesta ihmisestä kiinnostunut. Ihmiset ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia, siksi samastuminen toisen kohtaloihin on mahdollista. Me seuraamme toisen ihmisen elämää ja mietimme, miten hänelle käy – ja loppujen lopuksi pohdimme sitä, miten meidän elämässämme käy. Ihmisten pyrkimykset, pelot, toiveet ovat aika samanlaisia.
Kun ihminen ja hänen touhunsa ja pyrkimyksensä kiinnostavat, voi ihmistä kuvaamalla tavoittaa kiinnostavasti ja ”tehokkaasti” myös aikakauden kuvan.
Kun kirjoitamme ihmisestä, tulee mukaan toimintaa kuin itsestään. Toiminta antaa kertomukselle suunnan ja tekee siitä tiiviimmän.

2. Ihminen on aivan erityisen kiinnostunut vaikeuksia kohtaavasta ihmisestä!
Jos ihmisillä olisi niin paljon vastuksia ja ongelmia kuin elokuvien, näytelmien ja romaanien ihmisillä, olisi maailma hukassa! Miksi näyttämöiden ihmisillä on aina joku kamppailu menossa? Yksinkertaisesti siksi, että kamppaileva, vastuksia voittava ja tai niihin kaatuva ihminen on kiinnostava.
Jo pari tuhatta vuotta sitten Antiikin Kreikassa luotiin klassinen draaman malli, jota Hollywood yhä käyttää. Alussa on ihminen ja hänellä pyrkimys, mutta matkalla tulee esteitä…
Korpikansan Tarinoista ei tarvitse tehdä kamppailevan ihmisen sankaritarinoita, mutta me voimme tarkoituksella hyödyntää ”pikkuvaikeuksia” koukuttaaksemme lukijan/katsojan tehokkaammin. Voivathan esim. tukkisakset unohtua kotiin, karja karata naapurin peltoon, aisa katketa jne.
Me voimme siis käyttää pieniä vastuksia enemmän tarinan tehokeinoina, kuin itse kuvauksen kohteena. Samalla kun lukija haluaa saada tiedon, miten ongelman ratkaisussa käy, hän saa puoli huolimattomasti tietoa kuvattavan ihmisen elinpiiristä, työtavoista ym.

3. Etsikäämme tavallisia tarinoita!
Poikkeukselliset tapahtumat ja ihmiset valikoituvat helposti kirjoittamisen kohteiksi, koska ne ovat jääneet mieleen – ja kiinnostavat muitakin. Kyläkirjojen sivuille pääsevät lisäksi isot talot asemansa vuoksi ja mökin miehiä ja naisia usein jonkun arvostetun ”laadun” edustajina: köyhä, mutta uuttera, taitava metsämies jne.
Kun kirjoituksen kohteeksi pääseminen edellyttää em. tavalla jotakin erityistä syytä, käy helposti niin, että tavallisen arjen kuvaukset jäävät tekemättä!
Arkinen on liian lähellä ja liian arkista, että kukaan huomaisi sitä kuvata. Tavalliset ihmiset arjessaan liian tavallisia, että paneutuisimme heistä kirjoittamaan. Kuitenkin: jos haluamme Korpikansan Tarinoista kiinnostavia ja rikkaita arjen kuvauksia, meidän olisi syytä kiinnostua arjesta, tavallisesta elämästä!
Tavallinen ei ole tylsää! Tavallinen muuttuu kiinnostavaksi kirjoittamisen myötä. Ja tavalliseen voimme lisätä hiukan pientä draamaa, kuten edellä olen kuvannut, jos se tuntuu sitä tarvitsevan.

4. Emme kuvaakaan ihmistä, vaan elämää:
Kun etsimme tavallista tarinaa, katseemme on hiukan ihmisestä ”sivussa”: meitä ei kiinnosta niinkään juuri tämän ihmisen elämän erikoisuudet, vaan se mikä on hänen elämässään yleispätevää: miten hyvin hän edustaa tiettyä aikaa ja elämäntapaa. Ihmisen tarina on meille keino kertoa keskitetysti ja kiinnostavasti yleensä ihmisistä.
Tästä seuraa myös sellainen helpotus, että meidän ei tarvitse tietää kaikkea mahdollista juuri tämän ihmisen elämästä, mutta voimme laittaa hänet esim. tekemään jotakin työtä, jos tiedämme tästä työstä tarpeeksi.

5. Miten löytää arjen ihminen kuvauksen kohteeksi?
Hyvin lähellä oleva arjen ihminen olet sinä itse! Yritä päästä yli turhan itsekritiikin ja kertoa omasta elämästäsi Korpikansan viitekehyksessä. Miksi jonkun muun elämä olisi kiinnostavaa, mutta sinun ei olisi?
Sen jälkeen voit käydä läpi ihmisiä suvustasi, naapureistasi, lähipiiristäsi: kenen tarina voisi olla edustava, sellainen, että sen avulla tavoitamme oleellisen?
( Tämä on vähän kesken, saat paremman version myöhemmin)

Jaakko Luoma

---------------------------------------------------------


8.1.13 Hiekkaharju- Korpikansan Kertomus:



TYÖHISTORIANI:



Omasta työstä voi lähteä kirjoittamaan ja sitä tarkastelemaan 3-vaiheessa:



1. Perushahmotus: työhistorian polku tai jana:

·        Ota iso paperi ja laita polku alkamaan sen vasemmasta alakulmasta ja nousemaan kiemurrellen oikeaan yläkulmaan.

·        Laita polun alkuun syntymäpäiväsi ja paikkasi, loppupäähän se päivä, kun tätä kirjoitat.

·        Merkkaa polun yläpuolelle aikaan ja paikkaan liittyviä selkeitä kiintopisteitä, joista on helppo sitten haarukoida muita tapahtumia: menin kouluun, pääsin ripille, armeijaan/emäntäkouluun, menin naimisiin, 1. lapsi syntyi, rakensimme talon, sauna paloi, isä kuoli, erosimme, rakensin uuden talon…

·        Merkkaa polun alapuolelle työmaita, työkaluja, opiskeluja liittyviä selkeämpiä kiintopisteitä alkaen varhaisimmista työmuistoistasi.

·        Varaan alas paljon tilaa työhön liittyville muistoille, oivalluksille ja johto-päätöksille eli kiinnostavimmalle tiedolle, jossa arvioit kokemustasi: tämä oli hieno työmaa, tuossa aloin erikoistua tähän asiaan, tuolla opin tuon, tässä kohtaa aloin jättää raskaimpia hommia muille jne.

·        Parasta polkutarkastelussa on siitä syntyvä kokonaishahmotus, joka on monesti yllättävä ( ”tuo oli noin lyhyt jakso, mutta se tuntuu niin merkitykselliseltä!”) ja se, että tähän tarkasteluun on helppo lisätä ”sisälle” uutta tietoa.



2. Kronologia eli faktat muistiin aikajärjestyksessä:

Kun polulla alkaa olla kiintopisteitä, siitä on kätevää poimia perustiedot ja tehdä tiivis kronologia, joka alkaa taas syntymästäsi, mutta muuten keskittyy niihin työmaihin ja työhön liittyviin keskeisiin tapahtumiin ja muistoihin.



3. Kirjoita työkokemuksistasi:

Yo. tarkastelun jälkeen sinun on helppo valita työuraltasi työmaita, tapahtumia, työkavereita, jaksoja, oivalluksia ym ja ryhtyä niistä kirjoittamaan. Jana ja koronologia vapauttaa sinut keskittymään oleelliseen. Kronologian voit esim. laittaa kirjoituksesi liitteeksi, joilloin sinun ei ole pakko selittää itse kirjoituksessa kaikkea.



Jaakko Luoma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti