Pännämiehet pärjää- ainakin metsäyhtiön hommissa. Tatu Lampinen, vas, ja Olavi Myllymäki tekevät tilejä Muuramenjoella joskus sotien jälkeen. - Jorma Mylymäki om. |
KIRJOITUSOHJEITA TÄLLÄ SIVULLA SEURAAVASTI:
1) Omien muistojen ja kokemusten käyttö:
2) Miten kirjoittaa ihmisestä?
3) Oman työhistorian tarkastelua aikajanalla ym:
______________________________________________________________________________
Omien arkisten muistojen, muistikuvien ja tietojen aktivoiminen ja käyttö kirjoittamisessa. (1.12.12 Luoma)
Ohjeet on alun perin tehty
harrastajakirjoittajille. Muokkaamisen jälkeenkin ne voivat tuntua vähän
”kirjallisilta”. Lukaise ja ota matkaasi se, mikä voisi hyödyttää sinua, unohda
muu.
1. Muistat
paljon enemmän kuin arvaatkaan. Ongelmana on saada nämä tiedostot käyttöön.
Ihminen ei kai periaatteessa unohda mitään: kaikki on jossain jotenkin
tallennettuna.
2. Tärkein
tapa saada yhteys omiin muistilokeroihin ja alitajuntaan, on työskentely: kirjoittaminen.
lukeminen, keskustelu – mutta ennen kaikkea kirjoittaminen. Kun ryhdyt työhön,
luot yhteyden muistoihisi, tietoihisi ja alitajuntaasi, joka aktivoituu.
Alitajunta on kirjoittajan (kuten kaiken luovan työn) tärkein työkaveri:
nukkuessammekin se painaa pitkää päivää!
3. Tässä tulee nyt tärkein opetus: Olet ”kotisokeuden” vanki, muista tämä
aina (”hemmablind” sanovat ruottalaiset). Et siis huomaa sen arvoa, mikä on
lähellä ja jokapäiväistä – suorastaan tylsän itsestään selvää! Samahan koskee valokuvausta: sitä ei kuvata, mikä
on jokapäiväistä, vaikka myöhemmin nämä kuvat (mm. kuvat työnteosta tai hyvin
arkisista perhetilanteista) muuttuvatkin yllättäen kaikkein arvokkaimmiksi. Kaikkialla
maailmassa ulkomaalaiset/muualta tulleet ovat matkailuyrittäjinä olleet
ensimmäisenä paikallisen elämäntavan esittelijöitä ja hyödyntäjiä: he näkevät
sen arvon, eivät paikalliset itse. Samasta syystä oman kylän pojan/tytön
merkkiteosta ei noteerata ennen kuin oikein pääkaupunkilaislehti (!) on siitä
kirjoittanut.
4. Pidät
siis asioita kiinnostamattomina, koska ne ovat liian tuttuja itsellesi. Kuitenkaan
ne eivät ole sitä muille, joille kirjoitamme (tai teemme esimerkiksi
työnäytöstä). Itsekin kiinnostumme ”itsestään selvästä”, kun muutamme sitä
kirjoitukseksi, jolloin se tulee näkyväksi ja tarkasteltavaksemme. Silloin
saatamme myös huomata asioissa uusia puolia ja yhteyksiä. Ihminen joka
kirjoittaa arjestaan, tulee siitä tietoisemmaksi ja arki muuttuu hänelle
merkityksellisemmäksi.
5. Arkisten
aiheiden vähättely voi kertoa myös liian
vahvasta itsekritiikistä, joka
estää tarttumasta työhön tai antautumasta sille täysillä. Ei esimerkiksi
uskalleta kirjoittaa itselle tärkeistä huomioista, koska ne voidaan kokea
naiveiksi tai sitten mietitään liikaa omaa asemaa ja kompetenssia: ollaanko riittäviä
”asiantuntijoita”, onko itsellä ”oikeus” kirjoittaa tästä asiasta. Vähättelyn
takana voi olla myös häpeän tunteita, jolloin itsensä ilmaisu on vaikeaa:
vaatimukset nousevat kohtuuttomiksi ja johtavat täydellisyyden tavoitteluun. Se
tukahduttaa yleensä ennen pitkää työn teon. Häpeän tunteet kulkevat usein
itseilmaisun seuralaisena, valitettavasti! Haemme luovassa työssä yhteyttä
toisiin ihmisiin ja hyväksyntää, jolloin ”vaarannamme” itsemme ”hylkäämiselle”,
sille, että emme saakaan hyväksyntää tai ihailua. Häpeän valtaa voi rajoittaa
yrittämällä suhtautua itseensä sallivassa hengessä ja huumorilla sekä
miettimällä sitä, että jokainen ihminen on aina tuomittu rajallisuuteen, aina
löytyy suurempi asiantuntija tai parempi kirjoittaja, jos sitä haluamme
murehtia. Unohda ”mitä naapurikki sanoo” – pohdinnat, työnnä sosiaalinen
sovinnaisuus hiukan kauemmaksi itsestäsi!
6. Jos
pelkäät tekeväsi kielioppivirheen, olet saanut väärää oppia koulussa.
Kirjoittaminen ei ole operaatio, jossa yritetään välttää virheen tekemistä,
vaan itsensä ilmaisua. Jos epäilet, että tekstisi kaipaisi pilkkujen ja
pisteiden tarkempaa sijoittelua, käy jonkun tutun kanssa tekstisi läpi. Pilkkujen
sijaan hyödyllisempää on pohtia vähän aikaa tekstisi selkeyttä: mieti mikä on juttusi pääasiasi ja katso, että pääset
suhteellisen nopeasti sen kimppuun. Etene kirjoituksessa yksi asia kerrallaan.
6. Tee
päätös kirjoittamisesta: alitajuntasi ryhtyy työhön, kun se tietää, että olet
tosissasi. Alitajunta ja muisti ovat tärkeimmät työkalumme!
7. Pilko työ osatehtäviksi, jotka voivat
olla hyvinkin pieniä. Niitä ei tarvitse kirjoittaa siinä järjestyksessä, johon
olet ajatellut lopullisen kirjoituksen laittaa, vaan voit aloittaa esimerkiksi
helpoimmasta, mielenkiintoisemmasta, hauskimmasta asiasta. Tee näin erityisesti
siinä tapauksessa, että koet yhtenäisen kirjoituksen laatimisen kerralla
vaikeaksi ja se johtaa työn siirtämiseen ja sen pysähtyilemiseen.
8. Tärkeintä
on saada jutut jotenkin paperille eli ns. ensimmäinen kierros tehdyksi, sitten
voit ryhtyä muokkaamaan, täydentämään ja raakkaamaan turhaa pois. ”Sanat on ensin
saatava paperille, sitten vasta alkaa työ”.
9. Osatehtäviä
voi lähestyä lappuleikillä: laita
paperilapuille asiat, ihmiset, ilmiöt, huomiot jne, joista haluat kirjoittaa ja
ryhdy sitten lappu kerrallaan kirjoittamaan asioista. Muista, että laitat vain
yhden asian yhdelle lapulle.
10. Näillä
pilkkomisohjeilla (7,8,9) pyritään siihen, että työ edistyy aina jostakin
kohdasta ja kirjoittaja pääsee aineistonsa maailmaan ”sisään”. Jos yrittää heti
valmista, loogista kirjoitusta, voi työ hirttää kiinni. Kun jutut on jollakin
tavalla suollettu, esim. lappujen avulla paperille, se auttaa suuresti pääparkaamme:
sen ei tarvitse enää varata kapasiteettia aineistosta kiinni pitämiseen, kun asiat
on ”pelastettu” paperille, vaan nyt se pääsee rakentamaan itse tarinaa.
11. Ole herkkä
jutun kätketylle, punaiselle langalle. Ehkä tarina alun alkaenkin on
kiinnostanut sinua jonkun erityisen syyn, teeman,
vuoksi. Teema on tarinaan sisältyvä yleisempi oivallus, opetus, moraalinen
johtopäätös jne. – siis ihmisen toimintaan liittyvä yleinen piirre, joka tulee
tarinassa näkyväksi. Kirjaa ylös tämä itseäsi askarruttava yleisempi teema ja katso,
että käsittelet sen kirjoituksessasi, otat siihen kirjoittajana jonkinlaisen
kannan.
12. Pidä
muistikirjaa mukanasi ja kirjaa ideat ja muistot ylös, käy jututtamassa
asioihin liittyviä ihmisiä, mene lehden arkistoon tai kirjastoon ja lue sen
ajan lehtiä, katsele valokuvia, soita tutuille. Siis: hämmennä juttupuuroasi,
siitä se sakeutuu ja kypsyy!
13. Kirjoittaminen
on hyvin mielenkiintoinen alitajuinen työprosessi, johon kuuluvat vastukset
(juttu ei etene) ja se, että itse työ avaa ovia piilossa oleviin arkistoihin.
Kirjoitusta ei kannata kiirehtiä valmiiksi, jos tuntuu, että työ ei suju. Jätä
muhimaan: kirjoitukseen voidaan aina palata ja täydentää ja muuttaa sitä.
Toisaalta pieni pakkotyö alussa on yleensä vain hyväksi, siitä se ura urkenee
ja jatkuva työskentely on luovuuden ehtymättömin lähde.
14. Työ
tekijäänsä opettaa ja innostaa. Kirjoittamista kuten muutakaan työtä ei voi
loputtomiin suunnitella eli hallita etukäteen. On vain tartuttava jostakin
nurkasta kiinni ja ruvettava töihin ja oltava matkan varrella valmiita
muuttamaan niin suuntaa kuin työmenetelmiä.
Jaakko Luoma
040 - 752
9688
luoma.jaakko@gmail.com
----------------------------------------------------------------------------------------------
” JOKAINEN IHMINEN ON LAULUN
ARVOINEN! ”
- mutta miten kirjoittaa
hänestä ja hänen tarinansa avulla kertoa jotain oleellista Korpikansan
Kertomuksesta?
Korpikansan Tarinailtoja pidetään kerran kuussa, seuraava on tiistaina
8.1.13 Anneli Kuusisen luona Korpilahden Tikkalassa, osoite: Patajärventie 380..
Tässä vähän jatketta 20.11.12 tarinailtaamme (Harjula),
jossa aloitimme teeman ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Myöhemmin
kirjoitamme mm. työstä, kotipaikasta, omista pelloista jne.
Muutamia huomioita ihmisestä kirjoittamisesta:
1. Ihminen on
ihmisestä kiinnostunut:
Ihminen ei ole vain ihmiselle susi, vaan kovasti tästä
toisesta ihmisestä kiinnostunut. Ihmiset ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia,
siksi samastuminen toisen kohtaloihin on mahdollista. Me seuraamme toisen
ihmisen elämää ja mietimme, miten hänelle käy – ja loppujen lopuksi pohdimme
sitä, miten meidän elämässämme käy. Ihmisten pyrkimykset, pelot, toiveet ovat
aika samanlaisia.
Kun ihminen ja hänen touhunsa ja pyrkimyksensä kiinnostavat,
voi ihmistä kuvaamalla tavoittaa kiinnostavasti ja ”tehokkaasti” myös
aikakauden kuvan.
Kun kirjoitamme ihmisestä, tulee mukaan toimintaa kuin
itsestään. Toiminta antaa kertomukselle suunnan ja tekee siitä tiiviimmän.
2. Ihminen on aivan
erityisen kiinnostunut vaikeuksia kohtaavasta ihmisestä!
Jos ihmisillä olisi niin paljon vastuksia ja ongelmia kuin
elokuvien, näytelmien ja romaanien ihmisillä, olisi maailma hukassa! Miksi
näyttämöiden ihmisillä on aina joku kamppailu menossa? Yksinkertaisesti siksi,
että kamppaileva, vastuksia voittava ja tai niihin kaatuva ihminen on
kiinnostava.
Jo pari tuhatta vuotta sitten Antiikin Kreikassa luotiin
klassinen draaman malli, jota Hollywood yhä käyttää. Alussa on ihminen ja
hänellä pyrkimys, mutta matkalla tulee esteitä…
Korpikansan Tarinoista ei tarvitse tehdä kamppailevan
ihmisen sankaritarinoita, mutta me voimme tarkoituksella hyödyntää
”pikkuvaikeuksia” koukuttaaksemme lukijan/katsojan tehokkaammin. Voivathan
esim. tukkisakset unohtua kotiin, karja karata naapurin peltoon, aisa katketa
jne.
Me voimme siis käyttää pieniä vastuksia enemmän tarinan
tehokeinoina, kuin itse kuvauksen kohteena. Samalla kun lukija haluaa saada
tiedon, miten ongelman ratkaisussa käy, hän saa puoli huolimattomasti tietoa
kuvattavan ihmisen elinpiiristä, työtavoista ym.
3. Etsikäämme
tavallisia tarinoita!
Poikkeukselliset tapahtumat ja ihmiset valikoituvat helposti
kirjoittamisen kohteiksi, koska ne ovat jääneet mieleen – ja kiinnostavat
muitakin. Kyläkirjojen sivuille pääsevät lisäksi isot talot asemansa vuoksi ja
mökin miehiä ja naisia usein jonkun arvostetun ”laadun” edustajina: köyhä,
mutta uuttera, taitava metsämies jne.
Kun kirjoituksen kohteeksi pääseminen edellyttää em. tavalla
jotakin erityistä syytä, käy helposti niin, että tavallisen arjen kuvaukset
jäävät tekemättä!
Arkinen on liian lähellä ja liian arkista, että kukaan huomaisi
sitä kuvata. Tavalliset ihmiset arjessaan liian tavallisia, että paneutuisimme
heistä kirjoittamaan. Kuitenkin: jos
haluamme Korpikansan Tarinoista kiinnostavia ja rikkaita arjen kuvauksia,
meidän olisi syytä kiinnostua arjesta, tavallisesta elämästä!
Tavallinen ei ole tylsää! Tavallinen muuttuu kiinnostavaksi
kirjoittamisen myötä. Ja tavalliseen voimme lisätä hiukan pientä draamaa, kuten
edellä olen kuvannut, jos se tuntuu sitä tarvitsevan.
4. Emme kuvaakaan
ihmistä, vaan elämää:
Kun etsimme tavallista tarinaa, katseemme on hiukan
ihmisestä ”sivussa”: meitä ei kiinnosta niinkään juuri tämän ihmisen elämän
erikoisuudet, vaan se mikä on hänen elämässään yleispätevää: miten hyvin hän
edustaa tiettyä aikaa ja elämäntapaa. Ihmisen tarina on meille keino kertoa
keskitetysti ja kiinnostavasti yleensä ihmisistä.
Tästä seuraa myös sellainen helpotus, että meidän ei
tarvitse tietää kaikkea mahdollista juuri tämän ihmisen elämästä, mutta voimme
laittaa hänet esim. tekemään jotakin työtä, jos tiedämme tästä työstä
tarpeeksi.
5. Miten löytää arjen
ihminen kuvauksen kohteeksi?
Hyvin lähellä oleva arjen ihminen olet sinä itse! Yritä
päästä yli turhan itsekritiikin ja kertoa omasta elämästäsi Korpikansan
viitekehyksessä. Miksi jonkun muun elämä olisi kiinnostavaa, mutta sinun ei
olisi?
Sen jälkeen voit käydä läpi ihmisiä suvustasi,
naapureistasi, lähipiiristäsi: kenen tarina voisi olla edustava, sellainen,
että sen avulla tavoitamme oleellisen?
( Tämä on vähän kesken,
saat paremman version myöhemmin)
Jaakko Luoma
---------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------
8.1.13 Hiekkaharju-
Korpikansan Kertomus:
TYÖHISTORIANI:
Omasta työstä voi lähteä
kirjoittamaan ja sitä tarkastelemaan 3-vaiheessa:
1. Perushahmotus:
työhistorian polku tai jana:
·
Ota iso paperi ja
laita polku alkamaan sen vasemmasta alakulmasta ja nousemaan kiemurrellen
oikeaan yläkulmaan.
·
Laita polun
alkuun syntymäpäiväsi ja paikkasi, loppupäähän se päivä, kun tätä kirjoitat.
·
Merkkaa polun
yläpuolelle aikaan ja paikkaan liittyviä selkeitä kiintopisteitä, joista on
helppo sitten haarukoida muita tapahtumia: menin kouluun, pääsin ripille,
armeijaan/emäntäkouluun, menin naimisiin, 1. lapsi syntyi, rakensimme talon,
sauna paloi, isä kuoli, erosimme, rakensin uuden talon…
·
Merkkaa polun
alapuolelle työmaita, työkaluja, opiskeluja liittyviä selkeämpiä kiintopisteitä
alkaen varhaisimmista työmuistoistasi.
·
Varaan alas
paljon tilaa työhön liittyville muistoille, oivalluksille ja johto-päätöksille
eli kiinnostavimmalle tiedolle, jossa arvioit kokemustasi: tämä oli hieno
työmaa, tuossa aloin erikoistua tähän asiaan, tuolla opin tuon, tässä kohtaa
aloin jättää raskaimpia hommia muille jne.
·
Parasta
polkutarkastelussa on siitä syntyvä kokonaishahmotus, joka on monesti yllättävä
( ”tuo oli noin lyhyt jakso, mutta se tuntuu niin merkitykselliseltä!”) ja se,
että tähän tarkasteluun on helppo lisätä ”sisälle” uutta tietoa.
2. Kronologia eli faktat
muistiin aikajärjestyksessä:
Kun polulla alkaa olla
kiintopisteitä, siitä on kätevää poimia perustiedot ja tehdä tiivis kronologia,
joka alkaa taas syntymästäsi, mutta muuten keskittyy niihin työmaihin ja työhön
liittyviin keskeisiin tapahtumiin ja muistoihin.
3. Kirjoita
työkokemuksistasi:
Yo. tarkastelun jälkeen sinun
on helppo valita työuraltasi työmaita, tapahtumia, työkavereita, jaksoja,
oivalluksia ym ja ryhtyä niistä kirjoittamaan. Jana ja koronologia vapauttaa
sinut keskittymään oleelliseen. Kronologian voit esim. laittaa kirjoituksesi
liitteeksi, joilloin sinun ei ole pakko selittää itse kirjoituksessa kaikkea.
Jaakko Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti