Kirsi Moilanen ja Esa Mäkinen suunnittelivat 8-kohtauksista
tarinaa illan teemasta "Jokainen ihminen on laulun arvoinen" .
Aisa meni rikki, kun Koskisen Otto oli Salamallaan
tukinajossa, kivimies ”Api” Kuuselan porasta murtui terä Lastun sillan
työmaalla ja lehmä potkaisi Hiekkaniemen Hiljaa jalkaan lypsyn aikana, kun Korpikansan
Kertomuksen tarinaillassa Tikkalassa (20.11) suunniteltiin arkisia, mutta kiinnostavia
henkilökuvauksia.
Korpikansan Kertomus on Metsätorpanmaa ry:n hanke, jossa Korpilahden
pohjoisiin kyliin ja Hangasjärven kämpälle luodaan metsäkylien elämästä ja historiasta
kertovaa tarinaympäristöä mm. koulujen käyttöön. Tikkalan koulu on ollut
opiskelussa innolla mukana opiskellen syksyn aikaan mm. suomenhevosen historiaa
ja käytännön hevostaitoja, kuten äestystä. Koulun piirissä on leikillään
pohdittu oman tai puoliksi oman hevosen hankkimista, niin innostava ja
rauhoittava vaikutus sillä on lapsiin.
Tarinailloissa tehdään aluksi henkilökuvia, jotka avaavat
havainnollisella tavalla työntäyteistä korpikansan elämää. Ensimmäiseen iltaan
tuli parikymmentä kyläläistä, jotka ottivat ryhmissä jonkun tutun henkilön ja
sijoittivat hänet kahdeksan kohtauksen ”elokuvaan”, jossa lähdettiin työhön ja
selvitettiin yksi vastoinkäyminen päivän aikana.
"Ja nyt Salaman aisa menis rikki", tämä ryhmä keksii. Edessä Matti
Mehtonen ja Tapio Virtanen, takana Eero Karila. Kun tarinassa on
vastus, joka voitetaan, se heti kiinnostaa!
Yleinen oivallus kertomuksien rakentelussa oli se, että
ihmiset muistavat ja tietävät paljon enemmän kuin arvaavatkaan: muistelutyöhön ryhtyminen
avaa lisää lokeroita päässä. Kun kuvausten rakentajina on varttuneempaa väkeä,
he tietävät oman kokemuksensa ja kuulemansa pohjalta niin paljon, että tämän
aineksen varassa syntyy kiinnostavia kertomuksia. Tärkeintä on voittaa
kotisokeus: ymmärtää se, että itselle itsestään selvä on aivan uutta ja
ihmeellistä nuoremmalla polvelle. Ja että meidän velvollisuutemme on se tieto
siirtää.
Vesa Koskisen tarinassa hänen Otto-pappansa lähti Salama-hevosellaan
”ruukinajoon” Peltomaan talosta. Maitopullo työnnettiin kaurasäkkiin ja rekeen
kiinnitettiin jalasjarrut ja ketjunpätkää jyrkkiä mäkiä varten. Tietenkin aisa katkesi,
mutta hevosmies ei ollut metsässä koskaan ilman nauloja: vara-aisa veistettiin
näreestä ja lukkopää naulattiin siihen. Mutta kun mittamieskin vielä vinoili
vinoista pöllinpäistä, piti Oton turvautua aina toimivaan mantraansa: ”Nätti
pillu, huh!”. Otosta on pakko kertoa: hän toi Sysmästä tullessaan 1917
tukkisakset ensimmäisenä näihin kyliin. Siihen asti kuormat tehtiin kankipuilla
ja köysillä.
Otto ja Salama kotona pyörähtämässä ruukinajon välissä.
- Kuva Kauno Koskisen kotialbumi.
Korpikansan Tarinailtoja pidetään kerran kuussa tiistaisin,
seuraavan kerran ollaan koolla 8. tammikuuta.
Iltoihin voi tulla vain kuuntelemaankin ja eihän sitä koskaan tiedä,
missä kohtaa voi olla tietoineen avuksi. Henkilötarinoiden jälkeen paneudutaan
tarkemmin työhön ja työkaluihin, sitten mm. peltojen syntyyn ja ruisleipään.
Tarinat siirtyvät nettiin, videopätkiksi, työnäytöksiksi ym. Ehkä joku kokoaa
niistä näytelmän – tai lauluillan?
Jaakko Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti