Salama-hevosen aisa meni rikki Korpikansan Tarinaillassa

 Kirsi Moilanen ja Esa Mäkinen suunnittelivat 8-kohtauksista 

tarinaa illan teemasta "Jokainen ihminen on laulun arvoinen" .

Aisa meni rikki, kun Koskisen Otto oli Salamallaan tukinajossa, kivimies ”Api” Kuuselan porasta murtui terä Lastun sillan työmaalla ja lehmä potkaisi Hiekkaniemen Hiljaa jalkaan lypsyn aikana, kun Korpikansan Kertomuksen tarinaillassa Tikkalassa (20.11) suunniteltiin arkisia, mutta kiinnostavia henkilökuvauksia.

Korpikansan Kertomus on Metsätorpanmaa ry:n hanke, jossa Korpilahden pohjoisiin kyliin ja Hangasjärven kämpälle luodaan metsäkylien elämästä ja historiasta kertovaa tarinaympäristöä mm. koulujen käyttöön. Tikkalan koulu on ollut opiskelussa innolla mukana opiskellen syksyn aikaan mm. suomenhevosen historiaa ja käytännön hevostaitoja, kuten äestystä. Koulun piirissä on leikillään pohdittu oman tai puoliksi oman hevosen hankkimista, niin innostava ja rauhoittava vaikutus sillä on lapsiin.

Tarinailloissa tehdään aluksi henkilökuvia, jotka avaavat havainnollisella tavalla työntäyteistä korpikansan elämää. Ensimmäiseen iltaan tuli parikymmentä kyläläistä, jotka ottivat ryhmissä jonkun tutun henkilön ja sijoittivat hänet kahdeksan kohtauksen ”elokuvaan”, jossa lähdettiin työhön ja selvitettiin yksi vastoinkäyminen päivän aikana.

"Ja nyt Salaman aisa menis rikki", tämä ryhmä keksii. Edessä Matti

Mehtonen ja Tapio Virtanen, takana Eero Karila. Kun tarinassa on

vastus, joka voitetaan, se heti kiinnostaa!

Yleinen oivallus kertomuksien rakentelussa oli se, että ihmiset muistavat ja tietävät paljon enemmän kuin arvaavatkaan: muistelutyöhön ryhtyminen avaa lisää lokeroita päässä. Kun kuvausten rakentajina on varttuneempaa väkeä, he tietävät oman kokemuksensa ja kuulemansa pohjalta niin paljon, että tämän aineksen varassa syntyy kiinnostavia kertomuksia. Tärkeintä on voittaa kotisokeus: ymmärtää se, että itselle itsestään selvä on aivan uutta ja ihmeellistä nuoremmalla polvelle. Ja että meidän velvollisuutemme on se tieto siirtää.

Vesa Koskisen tarinassa hänen Otto-pappansa lähti Salama-hevosellaan ”ruukinajoon” Peltomaan talosta. Maitopullo työnnettiin kaurasäkkiin ja rekeen kiinnitettiin jalasjarrut ja ketjunpätkää jyrkkiä mäkiä varten. Tietenkin aisa katkesi, mutta hevosmies ei ollut metsässä koskaan ilman nauloja: vara-aisa veistettiin näreestä ja lukkopää naulattiin siihen. Mutta kun mittamieskin vielä vinoili vinoista pöllinpäistä, piti Oton turvautua aina toimivaan mantraansa: ”Nätti pillu, huh!”. Otosta on pakko kertoa: hän toi Sysmästä tullessaan 1917 tukkisakset ensimmäisenä näihin kyliin. Siihen asti kuormat tehtiin kankipuilla ja köysillä. 

Otto ja Salama kotona pyörähtämässä ruukinajon välissä.

- Kuva Kauno Koskisen kotialbumi.

 

Korpikansan Tarinailtoja pidetään kerran kuussa tiistaisin, seuraavan kerran ollaan koolla 8. tammikuuta.  Iltoihin voi tulla vain kuuntelemaankin ja eihän sitä koskaan tiedä, missä kohtaa voi olla tietoineen avuksi. Henkilötarinoiden jälkeen paneudutaan tarkemmin työhön ja työkaluihin, sitten mm. peltojen syntyyn ja ruisleipään. Tarinat siirtyvät nettiin, videopätkiksi, työnäytöksiksi ym. Ehkä joku kokoaa niistä näytelmän – tai lauluillan?

Jaakko Luoma